Cupin 5. kierros
- Ylex Cupin pikkufinaaliin
Suomen luultavasti hitain salibandyjoukkue, äärisympaattinen Pro Stars tippui
lopulta YleX-Cupin viidennellä kierroksella. 1.divisioonan kärkijoukkue FBT Pori
voitti 4.divisioonan Pro Starsin Porissa luvuin 11-6 (2-1,4-1,5-4).
Ottelu
eteni 334 maksaneen katsojan edessä laidasta laitaan vaihtelevin kuvin ja
tunnelmin aina aikaan 3.38, jolloin Pori teki ensimmäisen maalinsa. Tässä
vaiheessa kukaan hallissa olijoista ei voinut vielä aavistaa ottelun
lopputulosta, olihan ottelun vielä kesken. Ensimmäisen maalin jälkeen ottelu
muuttui, mikäli mahdollista, edelleen kuumottavammaksi, kiihkeätahtisemmaksi,
intensiivisemmäksi ja polveilevammaksi, kunnes Porin tehdessä loppunumerot
ajassa 58.52 ottelun tempo hieman laski, loppuakseen aivan kohta kokonaan.
Kuten edellä olevasta kattavasta otteluraportista voidaan rivien välistä lukea,
Pro Starsin tehomiehiksi nousivat Juuso Kiviharju 3+0, Tero Karppanen 1+2 ja
Veli-Matti Koivunen 0+2. Maalissa Jari Sorvali selvisi kunnialla, vaikka
seurajohdon tavoitteeksi asettama nollapeli ei toteutunutkaan. Lisäksi voidaan
laittaa merkille että todennäköisesti Pro Starsin seurahistorian ensimmäisen
kerran otteluun mentiin isolla bussilla (bussisponsori ei halua nimeään
julkisuuteen, tehtaan tuotanto on jo ylimyyty).
Mikäli Pro Stars olisi kukistanut FBT Porin, olisi vastaan tullut FT Trackers
Hämeenlinnasta,
->
http://salibandyliiga.fi/ajankohtaista.asp?kieli=246&id=6677&alue=4
”Kaveri oli parempi, piste. Tokihan emme täysin vastaantulijoita olleet, olen
ylpeä ryhmästä” totesi manageri Sami Tuulola yksiselitteisesti. ”Seuraavaksi
keskitämme vähäiset voimavaramme pikku- tai haastajafinaaliin, kummassa nyt
olimmekaan” hän aprikoi Pro Starsin bussin peräpenkin VIP-osastolla makoillen.
”Olikohan osalla pelaajista jo mielessä Trackers…” oli hänen vielä viimeinen,
lähinnä itselleen tarkoitettu ilmaan heitetty kommentti.

Lisätietoja:
->
Ottelun tilastot
->
UrheiluPori.comin kuvakooste ottelusta
-> FBT Porin ennakko
-> FBT Porin
otteluraportti
-> Maalit Satakunnan
Kansan videokirjastosta
(suora linkki:
http://media.almamedia.fi/id/158623.asx)
Seuraavan ottelunsa Pro Starsin Cup-divisioona pelaa pikkufinaalissa
La 19.12. jossain päin suomea. Tapahtumaretkestä tulee spektaakkeli,
fanimatkalaisten ilmoittautumiset seuran toimistolle.