Cupissa kehitystä
Pro Stars Konsernin Suomen Cup –alatoiminnedivisioona oli viime kauden
pikkufinaalivoiton ja fanipainostuksen jälkeen aktivoitu jälleen toimintaan. Facebookissa
”Jos Pro Stars palaa Cupiin, en vietä joulua ja opettelen juoksemaan yhtä
hitaasti kuin he” –ryhmään oli lyhyessä ajassa liittynyt yli 180 000
tykkääjäfanijäsentä, mikä osaltaan vaikutti asiainkulkuun, semminkin kun näin
oli.
Viime kauden jälkeen eronnut manageri Sami Tuulola oli kerännyt kesän
voimia ja innostunut jälleen lajista. Eipä ollut ihme että kun Pro Stars
saapui Cupin ensimmäiseen karsintaturnaukseen Parkanoon eräänä syksyisenä
loppuviikon viikonloppuna, oli tunnelma vapautunut. Tämän kauden Cupiin
tavoitteeksi oli asetettu tappioiden puolittaminen edelliseen kauteen
verrattuna. Silloinhan oli tullut 2 tappiota, ensimmäinen alkuturnauksessa
ja toinen viidennellä kierroksella FBT Porille.
Ensimmäisen kierroksen savottaan Hautausmaa oli saanut
jalkeille varsin iskukykyisen joukkueen. Keskenkuntoiset oli jätetty Pro
Stars HealthCenteriin kuntouttamaan itseään. Täten ensimmäisessä ottelussa
vaihtopenkillä oli 3 pelaajaa ja kiertuemanageri, kahteen seuraavaan JM
Sepposen tullessa tuomaan perälinjoille vakautta ja vaarallisuutta. Tuulolan
mukaan Sepponen ei ollut 3 ottelun kunnossa; ”Turha tuoda miestä liian
aikaisin pelipaikalle, kukin kuntonsa mukaan. Kuitenkin Sepi olisi juonut
liikaa kahvia ensimmäisen ottelun aikana katsomossa”.
Turnauksen saldona oli voitto, tasapeli ja tappio. Pro Starsin ollessa jo
kotimatkalla, tuli tieto että 3 pistettä ei riittänyt jatkopaikkaan,
joukkueiden pelatessa poikkeuksellisen kimurantisti ristiin. Tämä ei
hiljentänyt tunnelmaa joukkueen useampikerroksisessa bussissa vaan voitiin
hymyssä suin todeta tavoitteen täyttyneen ja lisätappioiden vaaran
hälventyneen olemattomiin.
”Lähdimme puolittamaan tappioitamme Cupissa, ja niin totisesti kävi.
Saivat taas epäilijät nokillensa. Olen ylpeä Konsernista, pelaajista
ja toimistohenkilökunnastamme. Lisäksi kiertuemanagerimme kannustushuudot
eivät jättäneet hallia kylmäksi. Ainoastaan harmittaa markkinointiryhmämme
puolesta, nyt emme antaneet heille yhtään kotiottelua. Mitähän nyt tehdään
sille kaikelle pyrotekniikalle?” analyysilauloi maalivahdin virkaa
loisteliaasti toimittanut Jari ”Zäk” Sorvali. ”Nyt keskitymme säilyttämään
sarjapaikkamme 4divisioonassa sekä pääsemään alkusarjasta jatkoon niin M35
kuin M40 peleissäkin. Ensi kaudella tavoitteeksi voisi asettaa tappioiden
välttämisen kokonaan. Se tarkoittaisi koko Cupin voittamista, tai
karsiutumista kolmella tasapelillä. Täytyykin tehdä aloite keskuskomitealle.” jatkoi hän silminnähden helpottuneena kauden
ensimmäisen suuren tavoitteen ollessa täyttynyt ja juhlaillallisen
odottaessa sankareita Pro Starsin toimistolla.

Kiertuemanageri Roo Sompa uupui
kolmen ottelun urakan mukaansatempaavuudesta
Kokoonpano:
- MV: Sorvali
- Puolustajat: Sepponen, Mustranta, M. Sompa
- Hyökkäysketjut:
- Sihvonen-Vähäkuopus-Tuulola
- Karppanen-Kiviharju-Toivio
- Manageri: Tuulola
- Kiertuemanageri: R. Sompa
Lue myös:
->
http://www.prostars.info/suomencup.htm
->
http://www.prostars.info/suomencup_finaalivoitto2009_raportti.htm