M35 välikarsintalohkon voittoon
Pro Stars Konsernin
M35-joukkue selvitti Forssan
karsintaturnauksesta
itsensä lopputurnaukseen.
SM-finaalitapahtuma pelataan
tulevana viikonloppuna
Tampereella, Raholassa ja
Tenniskeskuksella.
Pro Stars yllätti Forssassa vastustajansa uudella nuorella joukkueella.

Pro Starsin ikinuoret: Kuvassa vasemmalta: Tommi Vuoret (kolme sinipaitaista),
Jan-Erik Tarpila & Jr Sera., Tommy Koposia kaksin kappalein sekä lisäksi Jari Sorvali
(mv), Harri Vähäkupus, Matti Mikkonen sekä Tatu Viherma.
Ensimmäisessä ottelussa Pro
Stars sai vastaansa rajusti
vahvistuneen KoPo:n Porista.
KoPo näytti välillä
hallitsevan tilanteita
mielensä mukaan, mutta niin
vaan Pro Starsin rutiini
nosti sen yhden enemmän
maaleja tehneeksi
joukkueeksi kentällä
esiintyneistä kahdesta
joukkueesta maalein 5-4.
Seuraavaksi vastaan tuli
viime kauden
SM-hopeamitalisti,
ääritaidokas Classic.
Jari Sorvalin
kaksi rankkaritorjuntaa
sekä koko yhdentoista
pelaajan rotaation
rullaaminen jo kesästä
lähtien harjoitettuine
pohkeineen käänsi tasaisen
väännön Hautausmaalle 4-0.
Sunnuntaiaamuottelussa
rotaatioa hallitsevaa
mestaria HaU:ta vastaan
pyöritettiin kahdellatoista
pelaajalla, tuloksena oiva
8-0 voitto.
Sunnuntain viimeiseen peliin
valmennusjohto teki
mullistavan päätöksen,
kokoonpanosta pudotettaisiin
kaikki S-kirjaimella alkavat
kenttäpelaajat. Analyysin
jälkeen kentälle kirmasi
kokoonpano Tommy Koponen, Matti
Mikkonen, Tatu Viherma,
Tommi Vuori, Harri
Vähäkuopus,
Jari Sorvali (MV) ja
Jan-Erik Tarpila,
siis yhdellä vaihtomiehellä
kuvioita sommitellen.
Jännittävien ja hikisten
toiminteiden jälkeen Pro
Stars hävisi lahjakkaalle
isäntäjoukkueelle maalein
4-8. ”Outo päätös
valmennukselta, mutta kyllä
näissä aina joku juju on
ollut taustalla. Täytyy
koittaa nähdä big picture”
hyrisi kokoonpanokohua
S-miesten kanssa katsomoon
lentänyt superpakki
Mikko Mustranta.
Muita viikonloppuna
pelanneita, vaikkakaan ei
kaikkin otteluihin
kelpuutettuja pelaajia
olivat Jarkko
Savenius, Janne Savenius,
Mikko Mustranta
(pudotettiin viimeisestä
ottelusta muista syistä),
Raine Sihvonen, Juha-Matti
Sepponen ja
Anssi Silvo. Eivät
Sepponen ja Silvo vielä
tiennetkään, että tulisivat
kohtapuolin merkittävästi
vaikuttamaan Pro Stars
konsernin tulevaisuuteen
(lue seuraava tiedote).
Näin ollen tasokkaasta
karsintalohkosta, jossa
pelasi 3 Suomen viime kauden
neljästä parhaasta
joukkueesta, jatkoon menivät
Pro Stars ja Classic.
Tulevana viikonloppuna
pelataan siis
SM-lopputurnaus
Tamperereella.
Pro Starsin ottelu pelataan
lauantaina Raholassa klo
12.00, 15.00 ja 19.00.
Lauantain sijoitusottelut
pelataan Tenniskeskuksella.
Pro Stars M35 on jo
tavoittanut tavoitteensa,
pelaajiston pelaajien kauden
aikainen taantuminen on
enintään
20 prosenttia. Tästä huolimatta
kausimaksuille haetaan
vastinetta mahdollisimman
hyvän sijoituksen muodossa.
Pro Stars ei ole huolissaan tulevaisuudesta koska akatemia tuottaa
jatkuvasti uutta pelaajakaartia, joidenka 35 vuoden valmennusohjelma takaa
parhaan lopputuloksen.
SENIORIT M35 VK 3.LOHKO,
Forssa
Pro Stars
4 3 0
1 21- 12
6
Classic
4 2 1
1 23- 15
5
FoSu
4 2 1
1 23- 22
5
KoPo
4 2 0
2 23- 18
4
HaU
4 0 0
4 6- 29
0
Pro Stars ja Classic SM-lopputurnaukseen.
HaU
- KoPo
0- 8
Classic
- Pro Stars
0- 4
FoSu
- Classic
6- 6
Pro Stars
- HaU
8- 0
KoPo
- Pro Stars
4- 5
HaU
- FoSu
2- 6
Classic
- HaU
7- 4
FoSu
- KoPo
3-10
Pro Stars
- FoSu
4- 8
KoPo
- Classic
1-10
Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 12.4.2010 klo 9:00
Luettu 5923 kertaa