header image

Pro Stars M-35 joukkue on julkaistu

Pro Starsin kaikkien aikojen menestynein alatoiminnedivisioona, Organisaation M35-joukkue julkaistiin levottomana haukotelleen toimittajajoukon läsnä ollessa. Hautausmaa oli kilpailuttanut yhdeksäätoista tapahtumatuottajaa, Galaxy Party of the Universe;n voittaessa tarjouskilpailun. Sen järjestämä tilaisuus yhdisti showssaan niin uutta kuin vanhaakin. Uutta oli taustakankaille projisoidut, mielentilaa kuvaavat Vin-sanat. Nämä kyllä jossain vaiheessa showta korvattiin tuntemattomasta syystä Win-sanoilla. Vanhaa olivat pelaajat, vaikkakin joitakin ensiesiintymisiä nähtiin Pro Starsin sotisovasssa.

Anna Abreulta kopioidun lavakoreografian mukaan show marssitti median eteen yksi toisensa jälkeen enemmän ja vähemmän vastaanhangoittelevia pelaajia. Voidaan todeta että ainoastaan maalivahdit Sakari ”Sankarimaalivahti” Rantanen ja Jari ”Säkki” Sorvali olivat rentoutuneita, saivathan he poikkeusluvalla pitää maskejaan päässään koko tapahtuman ajan.

Vanhoista pelaajista kommenttinsa pääsivät kertomaan niin Anssi Silvo, Harri Vähäkuopus, Jarkko ja Janne Savenius, Jussi Rajanti, Jyrki Laaksonen, Kari Jussila, Markku Airola, Matti Mikkonen, Marko Sompa, Raine Sihvonen,
Jan-Erik Tarpila, Tatu Viherma
kuin Tommi Vuorikin. Pro Stars on julkaissut heidän kommenttejaan niin paljon, että aavistuksen referoiden voidaan heidän sanomansa tiivistää heittomerkkilauseeseen: ”hieno Organisaatio, on ilo olla kehittymässä täällä”. Lisäksi kerrottiin että Seinäjoen lahjan Tamperelaiselle salibandylle, Tommy Koposen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken. Koponen välitti terveisensä videokuvan välityksellä. Viesti oli hyvin pitkälle sama kuin muillakin pelaajilla.

Uudet pelaajat esiteltiin viimeiseksi. Esa Kangasmäki, Juha-Matti Sepponen ja Mikko Mustranta pääsivät uusissa Pro Stars –lämpökerrastoissaan kertomaan tuntojaan uudesta sopimuskiinnityksestään. Tiivistettynä uusien pelaajien viesti kuului: ”hieno Organisaatio, on ilo päästä mukaan ja olen täällä kehittymässä edelleen”.

Joukkueen runkopelaaja Janne Savenius oli silminnähden tyytyväinen näkemäänsä, niin vanhoihin pelaajiin kuin uusiin kasvoihinkin ”Haimme korkean profiilin pelaajia ja siinä totisesti onnistuimmekin, ei tule tälle kaudelle paineita vanhoille pelimiehille” ilakoi Savenius rosoiseen tyyliinsä toista suupieltään samanaikaisesti hieman nostaen.

Valmentaja Marko Sompa oli erittäin luottavainen tulevasta kaudesta ”Olen varma että meillä on mahdollisuus siinä missä muillakin mennä alkusarjasta jatkoon”, hän lähti välittömästi syväluotaamaan kauden antia. Itse ottelutapahtumista hänellä oli selvä visio, ”savua, musiikkia ja pitkää paskapalloa maalille”.

Toimittajien keskuudessa kiersi huhuja että Hautausmaa olisi hankkimassa kolmatta maalivahtia Sorvalin ja Rantasen päällekkäisten tärkeiden menojen vuoksi , mutta tätä tietoa ei kukaan Hautausmaalta suostunut vahvistamaan.

Pro Starsin pelaajaluettelo täältä:
 -> PS-pelaajat 

Lähde: Pro Starsin toimisto 25. lokakuuta 2009 kello 12.00

Luettu: 3760 krt

 


Pro Stars logo

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 Magical Games 2010

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

Järvisählyn MM-kisat

2010 Pro Stars • Päivitetty: 02. syyskuuta 2011  * Sähköpostia ylläpitäjälle