header image

Akatemiasta valmiita pelimiehiä

Pro Starsin edustusjoukkueen nuorisoakatemia perustettiin aikoinaan tasoittamaan huippulupauksille tietä edustusjoukkueen vakiokokoonpanoon. Akatemian kautta mm. Veli-Matti Valkama (katso aikaisempi tiedote) nousi edustusjoukkueen vuoden pelaajaksi kaudella 06-07.

 Kaudella 09-10 organisaation nuorisoakatemiaan kuuluu Juha ”Pendolino” Ristimäki, syntynyt 1981 ja uutena löytönä Matti "Rysty" Toivio syntynyt 1980.

Toivio, Pro Starsin kaikkien aikojen toinen kahdeksankymmentäluvulla syntynyt pelaaja, on erittäin otettu hänelle fiilatusta kehityspaketista "Olin toki kuullut että Pro Starsissa nuoriin satsataan, mutta tällaisesta kehitysohjelmasta voisi Warbergkin ottaa oppia" Toivio kikattaa.

Ristimäki on pelannut Pro Starsissa ja akatemiassa jo useita vuosia, ja kehitys on ollut silminnähtävää. Alkuvuosien hapuilevasta finninaamasta on kasvanut arvonsa tunteva junioritähti.

”Olen tyytyväinen siihen miten Pro Stars kohtelee junioritähtiään. Vaikka edustusjoukkue jo sinällään on aikamoinen talenttisumppu, tarvitsevat tällaiset nuoret reidet ylimääräisiä harjoituksia ja luentoja. Toki kun kuuntelee kausi toisensa jälkeen samat luennot, välillä rupeaa tökkimään. Silloin vain pitää ajatella posin kautta” runoilee ikionnellinen Ristimäki.

Akatemian etuihin kuuluu Pro Akatemian harjoittelutilojen vapaa käyttöoikeus. Tällä PS konserni haluaa luoda edellytyksiä nuorten kehittymiselle ja varmistaa Pro Starsin pitkään jatkuneen seurakehityksen jatkuvuuden.

Nuorten kehitysohjelmaan kuuluu kausittain:

  • aamumuoveja
  • kuinka kunnioitan vanhempia ihmisiä -luentosarja
  • tekniikan ja taktiikan historia –luentosarja
  • päkiäliikkumisen perusteet –luentosarja
  • älä yliliiku –luentosarja
  • lupa epäonnistua 2 kertaa/harjoitusvuoro (pallon menetys tms, ei kuitenkaan otteluissa)

Pro Stars on toki suositellut että edustusjoukkueen ikäjärjestyksessä seuraavaksi nuorimmat Juha Mäntylä (s.-78), Juuso Kiviharju (s.-77), Tero Karppanen (s.-76), Mikko Tapola (s.-76) sekä Sami Tuulola (s.-73) ja Matti Mikkonen (s.-72) osallistuisivat kausittain soveltuvin osin akatemian ohjelmaan.

Edellä mainituista nuorista neljän kanssa Pro Starsin edustusjoukkue on tehnyt yhden kauden koesopimukset. Uusien pelaajien toivotaan tuovan Organisaatioon nuorekkaan tuulahduksen jo hieman kokeneemman kaartin täydennykseksi. Viimeksi Classicissa pelannneet nuorekkaat Juuso ”Arvi” Kiviharju (s.-77), Tero ”Vode” Karppanen (s.-76) ja Matti ”Koliikki” Toivio (s.-80) sekä viimeksi KooVeessa pelannut Juha ”Kosovo” Mäntylä (s.-78), jotka tutustuvat Pro Starsin pelikirjaan edustusjoukkueen lisäksi Suomen Cup -joukkueessa. Aika näyttää kasvaako näistä nuorista lupauksista pelaajia Pro Starsin kansainvälistä mainetta ja kunniaa voittaneeseen Masters -joukkueeseen.

Pro Stars Akatemia tädyentyy Classic-triolla.

Akatemialaisen voi tunnistaa A-kirjaimesta nimen perässä  pelaajaluettelossa!

 


Pro Stars logo

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 Magical Games 2010

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

Järvisählyn MM-kisat

2010 Pro Stars • Päivitetty: 02. syyskuuta 2011  * Sähköpostia ylläpitäjälle