header image

Valkama avautuu

Veli-Matti Valkama avautuuKaudella 2006-2007 Pro Starsin edustusjoukkueen vuoden pelaajaksi äänestetty ja junioriakatemian jäsen Veli-Matti Valkama avaa ja perkaa seuravassa kolumnissaan Saksaan siirtymisensä syitä, taustoja ja siihen liittyviä tunnetiloja. Vellu, ole hyvä:

Veli-Matti on saanut kavereita Saksassa ja olutta“Olishan se pitäny arvata jo siinä vaiheessa kun "The Crusher" (suom. Kalliomurskain) Sakke Rantanen kysy eräiden keskiviikon reenien jälkeen, että meinaakko tulla taas ens viikolla? Tiesin kyllä ettei ne reenit omalta osaltani ihan entisen Punakoneen oppikirjan mukaan menny mutta ei se Vastuukaan ihan mikä tahansa reenivastus oo! No, Saken kysymyshän oli kuitenkin jo ihan selvä merkki tulevasta ja heti seuraavana aamuna tuli se kuuluisa puhelu Pro Starsin pelaaja-valmentaja-koordinaattori-asiantuntija Marko Sompalta. Itkunsekaisin sanoin tämä klassisten kulmavääntojen Herra ja Hidalgo sai kerrottua "Sut on myyty!" Samalla sekunnilla kuumailmapuhallin tippui mun kädestä ja muodostui niin kutsuttu aikatyhjiö. Siis samanlainen mikä syntyy aina kun Lempäälän Äänetön Kostaja Tommi Vuori, eli Vode saa pelivälineen lapaansa hyökkäysalueella. No, kuulemma kevätkauden 2+44 tehot ei riittäny vaan organisaatio haki luovempaa pelintekijää nelosketjun oikealle. Ja seuraavana päivänä sain lukea tiedotusvälineistä, että joku Jukka Laurila oli tehny esisopimuksen Pro Starsin kanssa. Sehän on raitti!? Ei ne osaa tehdä peliä, saati sitten maaleja.

Mutta eipä siinä sitten mikään enää auttanu. 10 vuotta muilla sarjatasoilla ennen nousua kirkkaimmalle huipulle. 3 syksyä tryoutilla ennen kun sain nimeni Pro Starsin locker roomiin. Viikon jokaisena päivänä, aamureeneissä ja peleissä, puhtaat ja silitetyt pelipaidat, shortsit, sukat, lämmittelyasut... Mittatilauspuvut Organisaation logolla varustettuna matkoille hallilta lentokentille. Kullatut hanat, kuuden tähden hotellit ja ravintolat, autonkuljettajat, tiedotusvälineet, kirkuvat fanilaumat, toimiston tytöt... Ja sitten, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Viimenen niitti mun Pro Starsin logolla varustettuun galapagossaartenliskonnahkavyöhön oli kun edustusjoukkueen pelaajamukavuusaluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihiaiselta tuli kirjattu kirje jossa pyydettiin palauttamaan ravintola Senssin VIP-kortti toimistolle kahden tunnin kuluessa.

No sitten se joukkue. Warbergin olisin vielä jollain tapaa ymmärtänyt mutta Saksaan?? Eikös siitä jo yksi tullimies ollut kertonut kaiken oleellisen. Pro Starsin urheilutoimenkuvauksellisuuskoordinaattori ja Vuoden Pelaaja 2006 -tittelin muodostamalla aallonharjalla edelleenkin ratsastava Matti Mikkonen (right) tyytyi kommentoimaan asiaa: "on se kaikille parempi ettei edes Euro-peleissä olla vastakkain".

Pro Starsin junioriakatemiaan kuuluminen toi tullessaan kuitenkin unohtumattomia hetkiä nimenomaan VOITTAVASSA joukkueessa. Nythän sinne on taas tuotu isolla rahalla kaikenlaisia makkaratehtailijoita ym. ym. Katkeraltahan tämä saattaa jonkun mediavastaavan mielestä kuulostaa mutta A. se Laurila on right ja B. ei sillä oo kokemusta tosipeleistä. Täälläpäin Das Bild kirjoitti vuodesta toiseen saunailtojen osallistumisprosenttitilastoja jopa suvereenilla tavalla hallinnoivan Markku Airolan tokaisseen erään kosteahkon saunaillan jälkimainingeissa: "Voihan se peleissä kokeilla mutta tulee pojalle pitkä ja kuoppainen tie jos meinaa reeneissä ilmaveivata." Lisäksi Das Bildin mukaan Pro Stars -organisaation vuosikausia kestäneen tryout-myllyn seulontaprosessin läpikäynyt, junioriakatemian koboltinluja tähtituote ja seitsenkertainen Rocket Richard -palkinnon voittaja, Juha Ristimäki alias "Pendolino" , syväanalysoi vielä Airolan kommenttia tokaisemalla "Ni!" ja virnisti muikeasti kermanvärisen Maybachin takapenkiltä sähköikkunan sulkeutuessa Tampereen viilenevässä illassa.

Joka tapauksessa haluaisin itseni sekä edustamani organisaation puolesta toivottaa vilpittömästi onnea J. Laurilalle (right) sekä myös muille uusille tulokkaille. Sitä Te tulette todella tarvitsemaan sillä muistakaa, että Te ette ole tehneet tätä valintaa vaan Teidät on valittu. Lisäksi yhteisesti koko Pro Stars organisaatiolle (edari + akatemia + ikämiehet + toimisto) toivoisin edes yhtä tappiota kaudelle 2008-2009 jotta kipinä ja polte voittamista kohtaan vielä säilyisivät. Toisaalta, väkisinhän se sieltä tulee, viimeistään siellä nousukarsinnoissa mutta muistakaa, ettei Euro Cupin, Suomen Cupin tahi Tampere-sarjan osalta ole edelleenkään asetettu rajoitteita. Näihin kuvasarjoihin, tunnelatauksiin sekä valtakunnan ylivoimaisesti rohkeimman ja pallovarmimman alimman miehen, erotuomariylitarkkailijajohtaja Anssi Silvon, timantinarvoiseen opetukseen "Sääliä saa kuka tahansa mutta kateus, se on ansaittava!" päätän tämän junioriakatemian kannanoton”.

Veli-Matti Valkama avautuuMit freundlichen Grüßen,
  Vellu #84,

Frankfurt am Main, 23.5.2008

 

Luettu 16709 kertaa

 


Pro Stars logo

Olvi Teho Sport 

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

wfc2012

2010 Pro Stars • Päivitetty: 26. huhtikuuta 2012  * Sähköpostia ylläpitäjälle