Pasi Puronurmi keskittää korkeammalle tasolle
Pro
Stars ja Pasi "WTC" Puronurmi ovat yhdessä sopineet resurssien
keskittämisestä. Tarkemmin määriteltynä tämä tarkoittaa että Puronurmi jättää
edustusjoukkueen divariottelut, keskittäen ottelutapahtumansa ikämiesten M40- ja
M45-otteluihin. Kuluneella kaudella hän voitti Organisaation riveissä M40;n SM-kultaa.
SM-liigauransa jo kahdeksankymmentäluvulla aloittaneen Puronurmen viimeinen SM-liigakausi
(silloinen SM-sarja) 1991-1992 Turbon Pallon paidassa tuotti kahdeksassatoista
ottelussa tehopisteet 6+3=9, jäähyminuutteja kertyi peräti 24min. Pro Starsin
tehopisteitä, vaikka niitä tasaisesti ropsahtelikin, emme julkaise koska ne
eivät ole kuuluneet Puronurmen ydintoimenkuvaan.
"Tunsin että jossain vaiheessa on päätettävä mitä elämältään haluaa. Haluan
keskittää energiani ikämiesotteluihin. Tulen olemaan vakiokasvo myös kauden
aloittajais- ja päättäjäisgaaloissa" kertoo päivettynyt Puronurmi ja jatkaa "On
hyvä ottaa pitkästä aikaa hieman vapaampi kesä, tuo edustusjoukkueen
reenaustahti kuitenkin on kesälläkin ottanut oman aikansa".
Organisaation pelaajamukavuusaluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala
Kaihiainen kertoo kuitenkin että tulevaisuudessakin Puronurmi nähdään
edustusjoukkueen harjoituksissa jakamassa tietotaitoaan nuoremmille,
seitsemänkymmentäluvulla syntyneille puolustajan aluille. "Tulevaisuudessakin
Puronurmi nähdään edustusjoukkueen harjoituksissa jakamassa tietotaitoaan
nuoremmille, seitsemänkymmentäluvulla syntyneille puolustajan aluille".
Hautausmaa kiittää Puronurmea pitkästä urasta ja ajoissa maksetuista
kausimaksuista.
Luettu 967 kertaa