header image

Tampereen vanhin täyttää 20 vuotta

Pro StarsPro Stars, joka tunnetaan kautta maailman niin sanotun ”slowbandyn” kehittäjänä, täyttää tänään 7. kesäkuuta 2010 täydet 20 vuotta. Toisin kuin pelaajia, kaksi vuosikymmentä on kohdellut Konsernia hellästi. Kahdessa vuosikymmenessä Pro Stars on pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa ikämiesurheilun kolossina, edustuspalloilun hautausmaana sekä nuorisoakatemiatoimintaan ja pelaajien henkiseen kasvuun panostavana edelläkävijädinosauruksena. Pro Stars on Tampereen vanhin edelleen liiton yleisiin sarjoihin osaa ottava salibandyseura, jolla on ollut koko ajan miesten toimintaa vuodesta 1990.

Seuraavassa ote Pro Starsin kausijulkaisusta syksyltä 1993.

Elettiin vuotta 1990. Yhdeksän kaverusta, jotka olivat jo vuosikaudet tunteneet toisensa, yrittivät kauniina kesäpäivänä keksiä jotain tekemistä. Mikäpä neuvoksi? He löivät viisaat päänsä yhteen ja päättivät alkaa pelata sählyä.

Ensimmäisen pelikerran jälkeen tuli toinen, tuli kolmas jne., kunnes lajista tuli heille harrastus. Kevään myötä myös kaverusten muita ystäviä alkoi tulla mukaan lajin pariin. Innostus lajiin kasvoi kerta kerralta ja niinpä porukalla päätettiin alkaa pelata kilpaa, eli sähly muuttui salibandyksi.

Kesäkuun 7.päivänä vuonna 1990 perustettiin seura nimeltä Pro Stars Ry salibandyssa kilpailemista varten. Niinpä kaudella 90-91 olimme mukana Suomen Salibandyliiton alaisessa III-divisioonassa sekä Tampereen omassa aluesarjassa. Menestys molemmissa oli kohtalainen, kun otamme huomioon sen että laji kilpailumuotona oli kaikille pelaajille ennestään tuntematon.

HistoriaaPro Stars näki päivänvalon Pyynikin uimahallissa. Kuten tiedämme, Pyynikin uimahalli on remontissa mutta Pro Stars on vetävämpi kuin ikinä. Pro Stars viettää 20v. gaalailtaa lauantaina 11. syyskuuta 2010. Kutsun saavat kaikki joskus Pro Starsiin kausimaksunsa maksaneet. Lisätietoa internetissä sijaitsevilta www (wordwideweb) -kotisivuiltamme myöhemmin. Tämä päivä on Pro Starsin, joka on onnistunut monessa tavoitteessaan. Yksi tärkeimmistä on pitää hidastuneet ja lihavoituneet pelimiehet poissa kaduilta ja vaikeuksista sekä pitää tarpeeksi korkeita kausimaksuja, jotta pelaajilta ei jää liikaa rahaa alkoholiin ja huumeisiin.

Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin saunalla 7.6.2010 klo 00:00

Luettu 13538 kertaa

 


Pro Stars logo

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 Magical Games 2010

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

Järvisählyn MM-kisat

2010 Pro Stars • Päivitetty: 13. tammikuuta 2012  * Sähköpostia ylläpitäjälle