Kaudenpäätöspalkintogaala
Tampereen pukuvuokraamot hieroivat jälleen käsiään, kun Pro Stars
Konsernin kaudenpäätöspalkintogaala oli käsillä. Kyse ei tietenkään ole
siitä, etteikö Konsernin jäsenistöllä olisi frakit ja smokit omasta takaa,
vaan siitä yksinkertaisesta syystä että on jo tavaksi tullut vuokrata
varasmokki/-frakki illan rientoihin. Aiempina vuosina on joillekin toisinaan
käynyt niin, että kuohuviini tai Aleksanterin Kotipizzan erikoisvalmisteinen
juhlaillallinen on päässyt tahrimaan univormun, ja iltaan on tullut lievä
epävire. Toisilla taas gaalan monet kisailut tai aggressiivinen tanssityyli
on tuonut paidan ja takin kainaloihin ikävän varjostuman, joka ei tietenkään
miellytä tyylitarkkaa silmää. Niinpä on tullut tavaksi, että Sami ”Tuppi”
Tuulolan organisoimaan karaoketaksiin on ripustettu peliasun
numerojärjestykseen kunkin vara-asu. Taksi seuraa sitten juhlakansaa koko
illan, kunnes viimeinenkin juhlija on illan päätteeksi hakenut vara-asunsa
pois. Iltaa varten k.o. taksiyrittäjä on jo monena vuonna uusinut sekä
peilissä että takaosassa riippuvat Wunderbaum-hajukuuset, tuoden taksiin
varsin miellyttävän ilmapiirin. Onpa vuokraamoistakin tullut positiivista
palautetta asusteita takasin viedessä, ”nämähän haisevat paremmilta kuin
lähtisessä” on usein kuultu lause.
Tällä kertaa Pro Starsin tilaaja-tuottajatoimiston tilaajajaosasto oli
gaalatiloja hankittaessa kiinnittänyt huomiota sekä uima-altaan kokoon että
veden kotimaisuusasteeseen. Rottinkikalusteista sekä kiukaan portaattomasta
säätömahdollisuudesta annettiin lisäpisteitä. Eipä ollutkaan täten ollen
ihme että puitteet olivat jälleen kunnossa, edellä mainittujen
ominaisuuksien mahtuessa kirkkaasti viitekehykseen. Konsernin jäsenet
hyrisivät tyytyväisyyttään runsaslukuisena rottinkituoleissaan.
Aivan aluksi ohjelma aloitettiin tuttuun tyyliin tyylikkäällä
iltapäivälounaalla kaupungin arvostetuimpiin kuuluvassa ruokapaikassa.
Pöydissä oli nähtävissä, että oli menossa overseason, kalorien parveillessa
runsaslukuisina tarjoilluissa ruoka-annoksissa, kuin Asterix-albumeiden
viimeisellä sivulla ikään. Sitten vuorossa oli siirtyminen jo mainittuihin
edustustiloihin. Pro Starsin harjoituskeskuksen sisänsä korkealuokkaisen
saunakeskittymän vaihtaminen pari kertaa vuodessa vieraisiin tiloihin estää
monelle tutun saunakyllästymisen.
Kun Konsernin SuomenCup-alatoiminnedivisioonan amokmainen kujanjuoksu Suomen
Cupin pikkufinaalissa sympaattista GrIFK:ta vastaan oli katsottu HD-versiona,
kyyneleet kuivattu, lähimpinä istuvien selät taputettu punaisiksi, valot
himmennetty ja peilipallot pyoräytetty käyntiin, oli aika alkaa palkintosade.
Ensin puheenvuoron käytti Nuorisoakatemian edustaja Veli-Matti
Valkama (s.1980). Sen mitä yleisö Valkaman kikatukselta ymmärsi,
kuului hän miettivän mihin yhteishaussa hakisi. Yleisön hymyillessä
ymmärtäväisesti ja kannustavasti, hänet pyydettiin taputusten saattelemana
palaamaan paikalleen. Sitten aiemmin eronnut SuomenCup-tiiminvetäjä,
prokektipäällikkö Sami Tuulola veti yhteen Cup-projektin, näytti
tuloslaskelman debet- ja kreditpuolet ja kiitti kunniasta.
Tunnustusmaininnan sai pappakenttä (Sihvonen-Vähäkuopus-Savenius-Savenius-Laaksonen-Sompa),
todennäköisesti siksi että sattuivat istumaan lähimpänä Tuulolaa, sekä
Tommi Vuori, Jussi Rajanti ja
Sakari Rantanen. Erityiskiitoksen saivat myös viihde- ja
nuorisokentälliset.
Seuraavaksi M40-tiiminvetäjä Jyrki Laaksonen kasasi M40:n
kauden seikkaperäisellä analyysilaulannalla mitään unohtamatta, tyytyväisenä
pelaajien tahtotilojen vaihteluvälien kaventumiseen. Laaksonen muisti
erityisesti toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen päättyneen kauden
osalta Maukka Tuomista ja lopputurnauksen II-ketjua (Sihvonen-Janne
Savenius-Vähäkuopus). Nuorisoikämiesjoukkueen M35-tiiminvetäjä Marko
Sompa summasi tyytyväisyytensä kokonaismäärän olevan suurehko.
Pelaajisto taantui kauden aikana budjetoitua vähemmän ja olipa pelaajistossa
joitakin jotka olivat keväällä kunnnoltaan vain aavistuksen syksyä huonompia.
Erityismaininnan saivat Mikko Mustranta, Juha-Matti
Sepponen, Jussi Rajanti sekä mukavanoloinen
maalivahtikaksikko Jari Sorvali ja Sakari Rantanen.
Koko Konsernin Vuoden salibandytekona palkittiin Sami Tuulola
ja SuomenCup-pjojekti (09-10), joka palkintoraadin perusteluin ”on
osoittanut piittaamattomuutta fyysisille rajoitteille ja laajentanut
jokaisen osallistujan sekä otteluita seuranneiden katsojien minä-kuvaa me-kuvaksi”.
Aiempia voittajia ovat olleet Jan-Erki Tarpila viestintä ja
medianäkyvyyden kehittäminen (07-08) ja Jyrki Laaksonen
M40-projekti (08-09).
Viimeiseksi oli jätetty edustusjoukkueen palkitsemisrituaalit.
Vuorovaikutteinen SMS-äänestysspektaakkeli jauhoi jälleen. Äänestyslaput
polttelivat käsissä, kunnes oli aika julkaista tulokset. Julkistamishetkien
erityisosaaja Matti Mikkosen tulosscreeni näytti että
vuoden tulokkaaksi kaudella 09-10 oli äänestetty Tero Karppanen.
Karppasen ansioiksi luettiin innostuminen hetkestä, tulokkailla usein
ongelmana olevan yliliikkumisen välttäminen sekä rightin puoleisen
pelivälineen käyttäminen. Edeltävien vuosien tulokkaita ovat olleet
Harri Vähäkuopus (08-09), Tomi Hyttinen (07-08) ja
Jan-Erik Tarpila (05-06).
Sokerina pohjalla oli vuoden pelaajan palkintovaasi. Aiempia voittajia
ovat olleet Sakari Rantanen (00-05), Matti Mikkonen
(05-06), Veli-Matti Valkama (06-07), Raine Sihvonen
(07-08) ja Harri Vähäkuopus (08-09).
Äärijännittävän äänestystuloksen julkaisemisen jälkeen läsnäolijoiden
hymyileviltä huulilta purkautui lause ”back to basic”, kun Mikkosen screeni
näytti voittajaksi Sakari ”Sankarimaalivahti” Rantasta. Konfettisateen
tauottua julkituotiin äänestyslapuista tihkuneita perusteluita kuten ”en
suinkaan väitä että Sakella pallot tarttuvat, mutta kyllä ne pysähtyvät” sekä ”upea sekoitus pallojonglööriä, kivenmurskaajaa ja kapakan portsaria”.
Loppuillan tapahtumista on ristiriitaista tietoa, mutta taksikeskuksen
kertoman mukaan viitteellä ”Pro Stars” tilattujen kyytien määrä täsmää
Gaalaan osallistuneiden määrään. Myös karaoketaksista oli haettu kaikki
vara-asut aamuun mennessä. Taas oli yksi kausi paketoitu intohimoisesti.
Seuraava Konsernin juhlallisuus on 11.9.2010, kun Pro Stars juhlii
20-vuotista taivaltaan mahtijuhlassaan, jossa kutsuttuna ovat kaikki jossain
vaiheessa Pro Starsissa pelanneet pelimiehet.
.
Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 1.6.2010 klo 13:00
Luettu 14292 kertaa