header image

Neljä koesopimusta on allekirjoitettu ja yhtä jatkettu

Pro Starsin edustusjoukkue on tehnyt yhden kauden koesopimukset neljän uuden pelaajan kanssa. Uudet pelaajat tuovat Organisaatioon nuorekkaan tuulahduksen jo hieman kokeneemman kaartin täydennykseksi. Viimeksi Classicissa pelannneet nuorekkaat Juuso ”Arvi” Kiviharju (s.-77), Tero ”Vode” Karppanen (s.-76) ja Matti ”Koliikki” Toivio (s.-80) sekä viimeksi KooVeessa pelannut Juha ”Kosovo” Mäntylä (s.-78) voivat jo alkaneella kaudella nousta Organisaation 4.divisioonajoukkueen runkopelaajiksi.

Pro Stars Akatemia tädyentyy Classic-triolla.

”Halusimme nähdä kuinka Karppanen-Kiviharju-Mäntylä toimii ketjuna Pro Starsin Suomen Cupin otteluissa ja siitä rohkaistuneina tarjosimme koko kolmikolle sopimusta. Toivion kaltaista rystypiiskaa taas olimme etsineet jo pidempään. Olemme saaneet lisäksi etukäteissuorituksina heidän kausimaksunsa, näin riskiä ei juurikaan ole” kertoo Pro Starsin pelaajamukavuusaluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihianen. ”Erityisen hienoa on saada Organisaation sen historian toinen kahdeksankymmentäluvulla syntynyt pelaaja." Juha ”Pendolino” Ristimäki (-81) on odottanut junioriakatemiaan toista jäsentä viimeiset kuusi kautta, toisinaan hän on ollut hieman turhautunut Akatemian aamuharjoituksissa yksin tekemiinsä seinäsyöttäharjoitteisiin. Näyttäisi että nykyinen 27 pelaajan rinki on riittävä. Toki vanha sanonta, kun siirtoikkuna on auki - organisaation silmät ovat auki, pitää edelleen paikkaansa” jatkaa Rantala-Kaihiainen. Aiemmin avoinna ollutta Harri ”Ujutus” Vähäkuopuksen sopimusta jatkettiin myös.

Uudet pelaajat esiteltiin Organisaation saunatiloissa runsaslukuiselle yleisölle. Samassa yhteydessä joukkueen kuvaaja Alexander W. Hasselblad Hasselblads Fotografiska AB:stä tiimeineen otti profiilikuvat uusista pelaajista. Tilaisuudessa yleisö sai nähdä uudet kokelaat eri kuvakulmista ja lisäksi kuulla uusien pelaajien vivahteikkaat tunteenpurkaukset:
- "Hienoa tulla tällaiseen talenttisumppuun, asiat on hoidettu todella hienosti tähän asti"  sanaili Mäntylä;
- "Hieno organisaatio, tunnen viihtyväni jo nyt" tarinoi Kiviharju;
- "Upea nuorten akatemialaisten kehittymispaketti, tämän jälkeen tunnen todella olevani tervetullut" hykerteli Toivio;
- "Uskon, että pystyn antamaan lepoaikaa muille rightin puolen pelaajille. Tämä on upea tilanne" Karppanen vuorostaan kihersi.

 Kokelaiden pelaajakortit:

 -> Juuso Kiviharju
 -> Matti Toivio
 -> Tero Karppanen
 -> Juha Mäntylä

Katso myös:
 -> Pro Stars Akatemia
 -> Aiemmat sopimusjulkaisut

Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin saunalla 17.10.2009 klo 19:00

Luettu 6396 kertaa

 


Pro Stars logo

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 Magical Games 2010

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

Järvisählyn MM-kisat

2010 Pro Stars • Päivitetty: 02. syyskuuta 2011  * Sähköpostia ylläpitäjälle