header image

M-40 Jyrää

Pro Stars Konsernin sateenvarjo-organisaatiomallin alla majaileva ”aikuisten joukkue”, M40,  on aloittanut omien suoritteidensa mittaamisen tämän kauden osalta.  Viime kaudella SM-kultaa voittanut ja kestävän kehityksen teemaa ihailtavasti toteuttanut joukkue on hieman uusinut kasvojaan viime kaudesta. Pro Starsin  Konsernissa  se yleensä tarkoittaa että vanhat pelaajat jatkavat ja uusia otetaan mukaan tasapainottamaan pelaajiin kohdistuvaa amatöörisarjoissa epätavallisen epäinhimillistä otteluruuhkaa (yleensä ensimmäisellä kaudella pallottomaan rooliin) sekä helpottamaan kausimaksujen ansaintalogiikkamallia.

M40 jyraaViime kauden totaalihallintaan perustuva pelityyli keräsi kosolti kiitosta niin Konsernin nuorilta pelaajilta kuin vastustajiltakin. Niinpä ei ollut ihme että joukkueeseen otettiin yhteyttä ennennäkemättömän paljon muista joukkueista - usein valmiiksi hankittuine sponsorisopimuksineen. Pro Stars ei kuitenkaan lämmennyt haalimaan pelaajia isolla seulalla vaan keskittyi olennaiseen.

Eräs haastava projekti päävalmentaja Jyrki ”Tohlopin sivaltaja” Laaksosen käymistä neuvotteluista oli sovittaa Soittorasian ”ihmeseitsikko” kokonaisuutenaan Pro Starsin pelikirjaan. ”Jouni Mikkonen, Nuutti Vuorimies,  Maukka Tuominen, Timo Pokkinen, Petteri Uusimaa,  Pasi Kallio ja Jari Hietala tuovat rosteriimme niin leveyttä, syvyyttä kuin korkeuttakin” tuumaa Laaksonen tyytyväisenä pyydettyään uudet pelaajat numerojärjestyksessä median eteen. ”Scouttasimme seitsikon tarkasti ja olen varma että pystymme ulosmittaamaan heistä varsin paljon. Esimerkkinä vaikkapa lupaavan Tuomisen kohdalla ihastuimme erityisen juoksuvoimaisuuden lisäksi kärkiveiveihin ja maailmanluokan maalinedustapeliin. Sillä pojalla ei kantapäät paljon kenttää koske. Lisäksi uudet hankinnat Tommy ”Arvi” Lind ja Harri ”Ujutus” Vähäkuopus edustavat uudentyyppistä pommittajaa, joka pystyy lähtemään myös kantille kentän molemmissa päissä” myhäili Laaksonen jakaessaan samalla pelaajille uudistettua pelikirjaansa CD:lle luettuna. ”Sokerina pohjalla tulee maalivahtilegenda Jari ”Zäk” Sorvali, joka muodostaa ikäluokkansa parhaan parivaljakon kultamitalimaalivahti Iiko Dolkovin kanssa” Laaksonen ei malttanut olla vielä hekumoimatta.

Vanhasta rungosta jatkavat vuoden kokeneempina  Kari Jussila, Jan-Erik Tarpila, Jarkko Savenius, Raine Sihvonen, Markus Lahdensuo, Janne Savenius, Esa Kangasmäki, Jussi Rajanti, Jakke Aromaa, Tatu Viherma, Pasi Puronurmi, Marko Sompa, Mika Hirsimäki, Pekka Hannula ja Iiko Dolkov.

”Neuvottelemme vielä kahden pitkän, kokeneen, vaalean pelaajan kanssa, jotka tulevat kauempaa eteläsuomesta. Katsomme milloin voimme julkaista jotain heitä koskevaa” Laaksonen huomautti kuin ohimennen, vilkkusilmien kertovan kuitenkin jotain muuta.
Joukkue on pelannut toistaiseksi 4 ottelua voittaen ne kaikki, sarjataulukko on nähtävillä täällä:

-> http://www.salibandy.net/liitto/tilastosovellus/Tilastot/193/193.asp?alueid=4

Lauri Viidan muistomerkkiTiedotustilaisuuden päätteeksi  Jussi Rajanti ja Jan-Erik Tarpila  lausuivat kaanonissa Juice Leskisen ”Lauri Viidan muistomerkki” -kappaleen kaksi ensimmäistä säkeistöä. Muu pelaajisto lähti laittamaan painonnostokenkiä jalkaansa, vuorossa oli kevyt jalkakyykkyleikittely alakerran kuntosalilla.

Lauri Viidan muistomerkki
san. Juice Leskinen,
sov. Jussi Rajanti, Jan-Erik Tarpila

Sinä jaksoit kyllä soutaa
mutta osannut et koskaan pitää perää
enkä tiedä saitko noutaa
salmen suulta hakemaasi kultakerää

Sua myllynkivet jauhoi
lapikkaasi iski katuun tuulen suussa
toiset kenkiänsä nauhoi
sinä kävit kallon sisällä ja kuussa

Minä aika ajoin meistä unta nään
enkä tiedä mitä kaikki merkitsee
kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
Lauri V

Sinä kiitit elämästä
vaikka liian monesti se pirstoi mielen
jostain unten hämärästä
minulle ja muille pengoit suomenkielen

Valtatietä rännikujaa
aina uskalsit sä täysin rinnoin päästää
sulla meni tosi lujaa
eihän energiaa millään voisi säästää

Sinä tiesit milloin tuuli huurtaa pään
ja mitä on kun sielu palelee
kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
Lauri V

Joukkue on seuraavan kerran nähtävissä tositoimissa tuplakierroksella  La  13. helmikuuta klo 14.30 ja 16.30 Lievestuoreen Laurinkylän salibandyparatiisissa.

Lähde: Pro Starsin toimisto 7.2.2009 klo 14:00

Luettu 8923 kertaa

 


Pro Stars logo

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 Magical Games 2010

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

Järvisählyn MM-kisat

2010 Pro Stars • Päivitetty: 02. syyskuuta 2011  * Sähköpostia ylläpitäjälle