Pro Starsissa loukkaantumisia
Pro Starsin lääkäri Carl Henrik Lilius ja mukavuusaluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihiainen ilmoittivat tänään, että hyökkääjät Mikko
Tapola ja Jan-Erik Tarpila alias ”Jantta” ovat sivussa maanantaina tapahtuneiden
loukkaantumisten vuoksi.
Tapola
loukkaantui viime maanantain harjoitusottelussa Herrasmiesklubi Vastuuta vastaan.
Hän
kärsii nenän ja kasvojen rakenteellisista vaurioista ja on sivussa toistaiseksi
määrittelemättömän ajan. Tapolan nenää on ensiapuna paikattu viidellä tikillä ja
kasvojen puudutuksella. Tapolan pelaamisesta tällä kaudella saatiin lisätietoja
tiistaina Hatanpään urheilunenävaurioerikoisyksikössä suoritettavien
lisäkuvausten jälkeen. Tapolan nenä on murtunut ja Tapola siirretään
jatkotutkimuksiin TAYS:iin. Lisäksi Tapolalle on varattu vastaanotto
erikoisurheiluhammaslääkärille. Hammaskalustoa ei tarvitse uusia. Mikäli joukkueen lääkäri antaa luvan,
niin Tapola nähdään Pro Starsin tiedotustilaisuudessa keskiviikkona
Metroauto-areenalla, mutta pelilupaa hän ei ole vielä saanut.
Tarpila
sai aivotärähdyksen viime maanantain harjoitusottelussa Herrasmiesklubi Vastuuta vastaan,
kun hänet taklattiin laidan vieressä vastaan juoksevaa Tapolaa vasten. Myöskään
Tarpilan vamman kestoa ei tiedetty tiistaina. Tarpilan pään vammat on paikattu
Hatanpään sairaalassa ja hänet on määrätty kotilepoon toistaiseksi.
Pro Stars hankki Tapolan tammikuun 8. päivä Vastuusta vaihdossa maalivahti
Tomi Hyttiseen. Tapola ehti pelata ennen loukkaantumistaan 11 ottelua Pro
Starsin paidassa ja teki PS-tilastojaoksen sisäisen laskennan mukaan näissä
peleissä 19+17=36 pistettä. Jäähyllä puolustava hyökkääjä on istunut 26
minuuttia. Hyökkääjä Tarpila on pelannut tällä kaudella Pro Starsissa 23 ottelua
ja tehnyt näissä peleissä 13+49=62 pistettä.
Pro
Stars nosti kahden hyökkääjän loukkaantumisten johdosta farmijoukkue Gunnersista
ylös oikean laitahyökkääjän Jukka Laurilan ja mahdollisuuksia Koo-Veen
Jarkko Saveniuksen siirron aikaistamiseen selvitetään.
Vastuun joukkueenjohtaja Tero Pohja kommentoi ennen harjoitusottelua,
että kovaa karvaavat nopeat hyökkäjät Tapola ja Tarpila saisivat pelata eri
puolilla, jotta he voisivat karvata toisiaan. Hänen julkilausumassaan taisi olla
ennustuksen siemen. Vaikka Tapola ja Tarpila pelasivat samalla puolella,
osasivat he ottaa toisensa hyvin pelistä pois.
Tapola valittiin huhtikuun alussa PS:n tähdistö-otteluun, mutta tämä ottelu jää
häneltä nyt väliin.
Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 22. huhtikuuta 2008 kello 08.00