header image

Jukka Laurila paluupostiin

 Pro Stars uutisoi 14.4. Jukka Laurilan siirrosta (tiedote) Hautausmaan riveihin. Nyt Laurilan ja Pro Starsin sopimus on purettu hyvässä yhteisymmärryksessä ja Laurila siirtyy takaisin G-KooVeen liigajoukkueeseen.

”Tunsin että minun olisi hyvä sittenkin kehittyä vielä yksi vuosi liigassa ennen Hautausmaalle siirtymistä. Aiemmin olin sitä mieltä että Pro Starsin sopimukseen kirjaama 2 kahden kauden koeaika oli liioittelua, mutta nyt huomaan kuinka hyvin he todellisuudessa tietävät tällaisten nuorten miesten mielen ailahtelevuuden. Shokeeraavaa kaukonäköisyyttä, sanon minä” Laurila puntaroi, jopa piehtaroi, itseymmärryksen tarpeen ja viitekehysoivalluksen ristiaallokossa.

”Tilanne on puoleltamme selvä, pannaan poika kasvamaan korkoa muille maille” kertoo Pro Starsin pelaajamukavuus-aluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihiainen. ”Huonoin puoli on se että menetämme samalla 50% Nuorisoakatemiamme (katso Akatemia) pelaajista. Nyt Juha ”Pendolino” Ristimäki joutuu tekemään seinäsyöttöharjoitukset itsensä kanssa, se hidastaa taas hänen kehitystään” jatkaa Rantala-Kaihiainen. Lisäksi hän tähdensi, ettei Pro Stars tule perimään takaisin Laurilalle luovutettuja Pro Stars –logoisia villapaitaa, poolopaitaa ja pilkkikintaita. Sen sijaan harjoituskeskuksen yleisavain pitää palauttaa.

Toimituksemme ei tavoittanut kommentteja varten G-KooVeen urheilutoimenjohtajaa Jarkko Saveniusta eikä Pro Starsin edustusjoukkueen oikeaa laitahyökkääjää Jarkko Saveniusta. Ensimmäiseltä Saveniukselta olisimme kysyneet että miltä tuntuu saada omaan organisaatioon Laurilan kaltainen kokenut puolustaja ja toiselta Saveniukselta, että miltä tuntuu menettää omasta joukkueesta Laurilan kaltainen superjuniori.

Tiedotustilaisuus päättyy ja Pro Starsin pelaajamukavuus-aluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihiaisen kuullaan laulavan poistuessaan Elviksen ikivihreää sävelmää ”Return to sender…”.

Laurilan pelaajakortti.

Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 9. elokuuta 2008 kello 18.00

Luettu 4762kertaa

 


Pro Stars logo

Olvi Teho Sport 

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

wfc2012

2010 Pro Stars • Päivitetty: 26. huhtikuuta 2012  * Sähköpostia ylläpitäjälle