Laurila koeajalle
Uusien
pelaajien yritys murtautua ”Vanhojen pelaajien hautausmaan” eli Pro Starsin
pelaavaan kokoonpanoon jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on Gunnersin Jukka
Laurila. Laurila sopi siirrostaan puntaroituaan pitkään, jatkaako liigassa.
”Pidin Pro Starsin tavasta hoitaa asioita neuvottelujen aikana”, totesi hän
tyylitelleessään kuvaajien edessä uudessa Pro Starsin korkeakauluksellisessa
villapaidassa. ”Koko neuvotteluprosessin aikana he nostivat esille vain 2
seikkaa. Olenko vakituisessa työsuhteessa ja viihdynkö kotona. Vastatessani
molempiin myöntävästi, tyrkättiin sopimuspaperi eteen. Se oli siinä. Lisäksi
onhan kisavuosi.” jatkoi hän silminnähden ylpeänä, tällä kertaa Pro Starsin
huippumuodikas poolopaita surkastuneen oloisia olkapäitä verhoten.
Pienen
kohahduksen mediassa aiheutti Pro Starsin pelaajamukavuusaluekoordinaattori
Riitta-Liisa Rantala-Kaihiaisen ilmoitus siitä että Laurilan sopimukseen
sisältyy 2 kauden mittainen koeaika. ”Emme voi aina tietää mitä nykyajan
nuorison päässä liikkuu, joten katsoimme paremmaksi tämän vaihtoehdon. Olemme
valmiita vakinaistamaan pelaajasopimuksen, kunhan hän tietää mitä haluaa
elämältään” hän kertoi iloisesti lallatellen ”Lal lal lal lallallaa”. Laurila
sanoi tienneensä että ikänsä (synt. -80) puolesta hän mahtuu keveästi vielä
pitkään edustusjoukkueen nuorisoakatemia-ryhmään. ”Siinä porukassa ei juuri
pitkiä sopppareita ole nähty”, hän myönsi nöyrän hermostuneesti asian saatua
näin mittavat mittasuhteet. Tässä vaiheessa Laurila oli saanut käsiinsä
uutuuttaan hohdelleet Pro Stars-logoiset pilkkihansikkaat, joilla kelpaa vedellä
lohta organisaation piilopirtillä Lapin käsivarren erämaissa. ”Eikä kädet jäädy!”
oli vielä Laurilan viimeinen kiljaisu, ennen kuin talousjohtaja Markus
Lahdensuo vei hänet määrätietoisesti sivummalle antaakseen kausimaksun
ensimmäisen osan eräpäivän sekä tunnusluvun Pro Starsin harjoituskeskuksen oveen.
Monen suulla monesti puhuva, pelaajistoa tilaisuudessa edustanut
päätylautakarvauksen kantaisä, Tommy ”Arvi” Lind arvioi yli 200
liigaottelun Laurilaa moninaisin korulausein, varmistettuaan että Laurila oli
lopettanut osuutensa: ”Pelaajiston kanta on se, että kukaan ei koe Laurilaa
uhaksi omalle peliajalleen. Hän kyllä huomaa ettei nelosessa ole tilaa pitkille
kiertovedoille, taso on niin huima. Ettei vain poika loukkaisi itseään. Mutta on
hienoa että hän tulee koittamaan siipiään ja otamme mielellämme uuden
maksumiehen jakamaan kustannuksia. Eikä rightin puolen pelaajien tarvitsekkaan
olla niin hyviä”, kannusti Lind Laurilaa. Tämän sanoessaan Lind painotti
jokaista konsonanttia kopautuksella pöydän reunaan Pro Stars-viirin jalopuisella
alustalla. Tämän vuoksi lausunnon antaminen kesti 7min, ja osa mediasta kerkisi
lähtemään jo kohti viereistä ravintolaa.
Salin jo hiljennettyä, esiintymislavan taustakankaan takaa pölähti median
rippeiden eteen Vuoden tulokas –äänestyksessä toiseksi sijoittunut ja menneellä
kaudella 10 000 ottelun (suurin osa liigapelejä) rajapyykin toimitsijana
puhkaissut Jussi Rajanti. Pyydettäessä hän suostui lausumaan pari sanaa:
”Oiva peluri meille. Scouttasimme koko kauden organisaatioomme sopivia pelureita
liiga- ja divaritasolta. Riittävän verkkaisesti kentällä liikkuivat käytännössä
vain kyseinen Laurila sekä tietyin varauksin organisaation ikämiespuolella jo
näyttönsä antanut Veli-Matti Koivunen. Laurilan tapauksessa ehkä tärkein
päätökseen vaikuttanut seikka kuitenkin oli se, että hänen nronsa 14 oli meillä
vielä vapaana. Tämän jälkeen asiat etenivät ripeästi, pelaajathan eivät juuri
ole näistä kutsuistamme kieltäytyneet”, puntaroi hän, viitaten samalla aiemmin
uutisoituihin Jarkko Saveniuksen ja Jari Sorvalin ökysopimuksiin.
Samalla hän muistutti Laurilan suorastaan olemattomasta kokemuksesta
ikämiespeleistä ”Toimitsemaan pääsee”.
On esitetty väitteitä, että paikallisten pääsarjajoukkueiden harjoituksissa
verkkaisesti liikkuvia pelureita uhataan valmentajien taholta toistuvasti
siirtää Pro Starsiin. Tähän ei ole saatu vahvistusta, mutta Pro Stars joka
tapauksessa ihmettelee asiaa ja haluaa julkituoda sen että siinä tapauksessa
kyseessä ei olisi rangaistus, vaan askel eteenpäin elämässä.
Pro Starsin toimitus halusi vielä kerrata yhden keskeisen ohjesäännön ja moton,
minkä päälle toiminta on hyvä rakentaa. Julkaisemme näitä tämän vuoden aikana
sivuillamme.
”Jos et tiedä kentällä mitä tehdä, älä ainakaan juokse”.
Laurilan
pelaajakortti.
Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 13. huhtikuuta 2008 kello 18.00
Luettu 4342kertaa