Tero
Karppanen siirtyy Pro Starsiin
SM-liigan kaikkien aikojen paras pistemies, sympaattisen oloinen Tero
”BigBomber” Karppanen siirtyy Pro Starsiin. SM-liigan runkosarjassa hän
tehtaili 333+198=531 pistettä , 333 maalinkin ollessa SM-liigan ennätys.
Maajoukkueessa Karppanen on toistaiseksi pelannut 67 ottelua tehopistein
62+26=88. Monen kauden ajan silloin tällöin Pro Starsin harjoituksissa
piipahdellut Karppanen toteaa että uudet haasteet kiinnostivat. ”Olen kuullut
paljon hyvää tästä Organisaatiosta. Pidän Organisaation pelikirjasta, olenhan
sitä käynyt monena kesänä testaamassa paikan päällä ja oivaksi todennut”
maalailee hän silminnähden onnellisena Pro Starsin upouusi ”Tavoitteemme on
parhaus kaikilla osa-alueilla” – silkkipainettu kompressiopaita silmämääräisesti
viime aikoina kasvaneiden hartioiden verhoajana. ”Olen saanut seurajohdolta
luvan ja jopa kehotuksen käydä salilla massaa kasvattavia harjoitteita tekemässä,
tätä lupaa olenkin odottanut jo vuosia” lisää Karppanen toimittajajoukolle.
Kenenkään ehtimättä tehdä lisäkysymyksiä, Pro Starsin
pelaajamukavuussaluekoordinaattori Riitta-Liisa Rantala-Kaihiainen ehätti
tarkentamaan että vaikka Karppasen lopullista sijoitusjoukkuetta Organisaation
sisällä ei ole vielä päätetty, menevät joissakin tilanteissa Hautausmaan
kokeneemmat rightin hyökkääjät Matti Mikkonen, Raine Sihvonen, Harri
Vähäkuopus ja Juha Ristimäki kokoonpanossa toistaiseksi
Karppasta ennen vasemman wingerin paikalle. ”Tilanteet toki muuttuvat, mutta
mikäli Karppanen hankkii massaa riittävästi, on hänelle tarjolla välittömästi
peliaikaa maskimiehenä niin yli- kuin alivoimallakin. Kuitenkin haluan
muistuttaa että hankimme ennen kaikkea hienon ihmisen Organisaatioomme,
pelillinen ulosmittaus on aina sittenkin toissijaista” Rantala-Kaihiainen
maalaili suurella siveltimellä ökyhankintansa lähitulevaisuusskenaariota.
Toistaiseksi
sopimus kattaa vain Pro Starsin Suomen Cup –projektin, mutta sopimusta
tarkennetaan kummankin osapuolen tahtotilojen liukuessa toisiaan kohti syksyn
mittaan. Karppaselle lisäksi mahdollisesti tarjottavia
sopimusaihiomahdollisuuksia ovat Organisaation edustusjoukkue (4div.) sekä
koejäsenenä M35-joukkueessa tulevaisuutta silmälläpitäen. Organisaation ”Yhdessä
hitaasti vanhuuteen” –ohjelma on antanut muillekin Pro Stars -tähdille tukea
elämän myrskyihin niin sanotun ”valokeilauran” päättyessä. ”Olemme nimenneet
Karppaselle tukihenkilöt auttamaan sopeutumaan tilanteeseen missä ketjukaverit
eivät enää liikukaan niin vilkkaasti, toisinaan tuskin juoksevat. Pahimmillaan
se voisi aiheuttaa turhautumista, mutta olemme käyneet tämän prosessin läpi jo
niin monen tähden kanssa joten uskon että ”Karmankin” yliliike ja säntäily
saadaan tukahdutettua hyvinkin nopeasti” valottaa Rantala-Kaihiainen. Lähes
samaan hengenvetoon hän lisää ”Lisäksi olemme varoittaneet että kaikenlainen
tilannekohtainen oivaltaminen ja ilmapallot ovat pannassa. Fanikultti sinänsä on
Pro Starsin ympärillä jopa suurempaa kuin liigassa, fanit vain pystyvät pitämään
innostuksensa hienosti hallinnassa ja piilossa”.
Pro
Stars julkistaa lähitulevaisuudessa muitakin Suomen salibandymaailmaa
kohauttattavia ”Suomen Cup 2009” –projektiin palkattuja pelaajanimiä. Jo vuosia
Hautausmaan yhtenä tunnuslauseena on ollut alla oleva. Tätä taustaa vasten
jäämme odottamaan kiihkeästi Hautausmaan seuraavia ökysopimusjulkaisuja.
”Kolmosdivariin ei nousta, mutta Suomen Cup saadaan voittaa”
->
Karppasen
pelaajakortti
->
Salibandyliigan ennätykset

Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 23. kesäkuuta 2009 kello 10.00
Luettu 18298 kertaa