Kaksi uutta pelaajaa
Pro
Stars Konserni on äskettäin saanut jäsenikseen kaksi uutta pelaajaa.
Kansainvälisen siirtoikkunan ollessa suljettuna, oli synnytys ainoa
laillinen keino uusien jäsenten rekrytointiin. Anssi Silvon
puoliso Elina synnytti perheen esikoisen ja
Juha-Matti Sepposen puoliso Miia perheen toisen
lapsen. Molemmat poikia. Ylpeiltä isiltä saatujen kommenttien perusteella
molemmista pojista tulee rightin pelaajia. ”Rightin pelaajat saavat olla
vähän huonompiakin, ja silti ovat yyveessä.” Lisäksi raitit ovat
taloudelliselta statukseltaan sellaisia, että pystyvät hoitamaan korkeatkin
kausimaksut ajoissa ilman pikavippejä.
Molempia poikia odotetaan Pro Starsin M35-ikäkausijoukkueeseen syksyllä
2045.
Pro Stars onnittelee molempia perheitä lämpimästi ja muistuttaa suuren
yleisön mieliin yhden monista sloganeistaan ” Pro Stars – onnellisia
tapahtumia jo vuodesta 1990”.
Lähde: Tiedotustilaisuus TAYS 16.10.2010 klo 19:00
Luettu 3538 kertaa