header image

Pro Starsin voittoisalla härkäviikolla haaveri

Viime viikko oli Pro Starsilla varsinainen härkäviikko, varsin menestyksekäs sellainen. Keskiviikkona M35-alatoiminnedivisioona löi Classicin 6-3, lauantaina M40 otteluissa ensin MäntU:n 13-1 ja sitten hieman tuonnempana, kuitenkin saman päivän aikana SC Läsimäen 12-0.

Sunnuntaina edustusjoukkue sai vastaansa sympaattisen sarjanelosen JU:n. Ottelun lopputulos oli 12-4, mutta enemmän puhututti erään lahjakkaan Hautausmaan pelaajan vakava loukkaantuminen. K.o. pelaaja oli dominoinut koko ottelua, joten oli kohtalon ivaa että juuri hän osui pelikunnon alentumisen kohteeksi saadessaan ylävartalovamman. Organisaation lääkäri Carl Henrik Liliuksen toivomuksesta pelaajan nimeä ei julkaista. ”On parempi että hän saa toipua kovasta kohtalostaan ilman median painetta” Lilius perustelee. Julkaisemme vamman kuvan lisäksi kuitenkin joitakin häntä parhaiten kuvaavia vihjesanoja k.o. pelaajasta:

  • juoksuvoimainen
  • ärhäkkä lähtönopeus
  • tarkat ja voimakkaat laukaukset jotka lähtevät vaivattomasti pienestä tilasta
  • hyvä pelisilmämaksaa kausimaksunsa ajallaan
  • voimakasrakenteinen
  • sympaattinen luonne
  • urheilullinen
  • lojaali
  • muuntautumiskykyinen
  • sopeutuva
  • rehellinen
  • positiivinen
  • Enempää Pro Stars ei halua julkaista vihjeitä, toivomme pelaaja X:lle toipumisrauhaa.

     

    Lähde: Pro Starsin toimisto 1.12.2009 klo 12:00

    Luettu 6313 kertaa

     


    Pro Stars logo

     

    Liqvinet logo

    Polske ortopedipalvelu

    Aki-Lasi

    Osallistujat.com

     Magical Games 2010

    Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

    Järvisählyn MM-kisat

    2010 Pro Stars • Päivitetty: 02. syyskuuta 2011  * Sähköpostia ylläpitäjälle