Kaudenaloitusgaala
Pro Starsin edustusjoukkue kokoontui perinteiseen kaudenaloitusgaalaan Pe 13.3,
tällä kertaa organisaation pienempään kerhotilaan. Isompi kerhotila on ollut
remontissa jo pidemmän aikaa organisaation sisäisen valtataistelun rujona
seurauksena. Osa organisaatiosta vaatii että seinät tulee paneloida oikean
tunnelman aikaansaattamiseksi kun ”Viinikan kurssikeskuksessakin on”, kun taas
jotkut ovat olleet sitä mieltä että seinät tulee verhota marmorilla joka ”tukee
organisaation brandia”. Tilannetta ratkaisemaan on palkattu puolueeton
konsulttitoimisto Remonttisuunnittelupalvelu P. Ahonen & J. Kosola, jonka
selvitystyö valmistuu neljännellä kvartaalilla 2009.
Se että kaudenaloitusgaalailta pidettiin vasta siinä vaiheessa kun
edustusjoukkueen kautta on jäljellä vain 2 ottelua, kuvaa organisaatiota hyvin.
Milloinkaan ei saa olla kiire, ei kentällä eikä kentän ulkopuolella.
Saunomisen,
3 ruokalajin juhlaillallisen, juhlapuheiden, tietokilpailun, pokeri- ja
biljarditurnauksen lisäksi ohjelmassa oli perinteinen valmentaja- ja
kapteeniäänestys. Suljetulla lippuäänestyksellä sekä poissaoliljoiden kohdalla
käytetyllä interaktiivisella SMS-äänestysspektaakkelilla saadut tulokset
kohauttivat. Kauden kahdessa viimeisessä ottelussa joukkuetta valmentavat
Marko Sompa ja Jyrki Laaksonen sekä kapteenina toimii Raine
Sihvonen, apunaan Matti Mikkonen, Tommi Vuori ja
Jussi Rajanti. Suurin yksimielisyys saavutettiin
talousjohtajavaalissa. Markus Lahdensuo äänestettiin suoraan 5 vuotisella
sopimuksella jatkamaan virassaan. Tämän äänestyksen jälkeen tunnelma vapautui
merkittävästi ja organisaatio intoutui 7min suosionosoituksiin seisaaltaan.
Organisaation mielestä kyllä yhdellä henkilöllä saa olla muita kalliimpi ja
varustellumpi auto, tukeehan se oivalla tavalla organisaation brandia. Olkoonkin
kausimaksut sitten hieman kalliimmat.
Tietokilpailun
voittajajoukkueessa kisailivat Markku Airola, Matti Mikkonen
ja Janne Savenius, mikä kuvaa kilpailun tasoa surullisella
tavallaan. Biljarditurnauksen voittajasta on selvitys menossa. Lisäksi
pokeriturnauksen voittajasta, säännöistä ja hukkuneista korteista kiistellään
edelleen, mutta alkusovittelujen jälkeen Anssi Silvo vei suurimman potin
ja Dealer Master Jussila Kari päätösten mukaisesti Jan-Erik Tarpila
keräsi loput kassasta.
Turnauskassan
jaon jälkeen turnauksen pääsponsori Raha-automaattiyhdistys (RAY) palkitsi
voittajat ruhtinaallisesti tavarapalkinnoin. Palkinnot jakoi sponsorin
virallinen edustaja DM Kari Jussila. Palkinotjenjaon jälkeen VIP-kuljetus vei
PS-seurueen seuran Punaisten Tiilien klubille, jossa henkilökunta oli valmiina
ottamaan seurueen vastaan.
Ennen
kahta viimeistä ottelua edustusjoukkue kärkkyy sarjataulukossa kolmantena.
Epäselvää on se montako nousee ylempiin divisiooniin, mutta valmennusjohdolla
tulee olemaan haasteellinen tehtävä sotkea toimivia ketjuja ehkäistäkseen
sarjanousun.
Pro Stars kiittää sponsoreita, osallistujia ja osallistumattomia.
Lähde: Tiedotustilaisuus Pro Starsin toimistolla 15. maaliskuuta 2009 kello 17.00
Luettu 13387kertaa