header image

Pro Stars nimesi joukkueen MM-kisoihin

Prague MastersKun Pro Stars Konsernin keskuskomitea oli todennut salaisessa muistiossaan että M35-ikäkausijoukkueen pelaajien olisi jälleen aika saada kosketusta kansainvälisiin kenttiin, ei oltu enää kaukana siitä tosiasiasta että kosketusta tultaisiin saamaan. Pikaisesti asetettu työryhmä kävi läpi Konsernin toimistolle lähetettyjä turnauskutsuja ja kilpailutti kaksi ajankohdallisesti sopivinta turnausta. Voittajaksi selvisi epävirallinen  M35-ikäluokan seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnaus, Prague Masters Prahassa. Turnausformaatti oli jo tuttu. Olihan Pro Stars, vanhojen pelaajien hautausmaa, osallistunut turnaukseen jo kolmesti. tuliaisina ollen kaksi voittoa ja pronssi.

Pro Stars in Prague 2008

Seuraavaksi piti koota joukkue. Keskuskomitea lähetti viisitoista tekstiviestiä  pelaajille joiden nimet sattuivat tulemaan mieleen ja joilla ei ollut maksamattomia kausimaksuja. Vastauksena tuli kolmetoista ”ehdottomasti mukana”- , yksi ”lähden, sain siirrettyä hääni”- ja yksi ”en saanut lomaa, irtisanoin itseni ja lähden” –vastausta.  Joukkue oli siis kasassa 27h Keskuskomitean salaisen muistion julkisuuteen tulon jälkeen.  ”Kokoonpanoon jäi kosolti toivomisen varaa, mutta näin nopealla aikataululla ei voi olla liian vaativa pelaajien suhteen. Erityisesti rightin miehemme ovat arvoitus minulle” toteaa Pro Starsin pelaajamukavuusaluekoordinaattori Sirkka-Liisa Rantala Kaihiainen asiantuntevasti.  ”Rookiekasteensa Pro Starsissa saavat Liljelund, Kemppainen, Sila, Riitesuo ja Heimonen. Ihanaa saada raikkaita jalkoja Konserniin, tervetuloa! Tai pitäisikö sanoa että tervemenoa?” hän jatkaa kikattaen innoissaan.

Kokoonpano:

  1. Sakari Rantanen
  2. John Liljelund
  3. Jyrki Laaksonen
  4. Juha-Matti Sepponen
  5. Petri Kemppainen
  6. Jan-Erik Tarpila
  7. Vesa Punkari
  8. Marko Sompa
  9. Tero Karppanen
  10. Raine Sihvonen
  11. Juuso Kiviharju
  12. Sami Tuulola
  13. Henkka Sila
  14. Juha Mäntylä
  15. Lasse Riitesuo
  16. Mikko Heimonen
  17. Ville Jäättelä   

Turnaus pelataan Prahassa 10-12.11.2011 ja kotisivut ovat täällä:
 -> http://www.praguemasters.cz/en

Pro Starsin paluu turnaukseen on huomioitu, lue täältä:
 -> http://www.praguemasters.cz/en/94556-the-most-successful-club-of-actual-history-returns-to-prague!

Pääkallo:
 -> http://paakallo.fi/2011/10/suomesta-kova-joukkue-ikamiesten-kansainvaliseen-turnaukseen/

”Onnellisten ihmisten Konserni – Pro Stars”

Lähde: Pro Starsin toimisto 7.10.2011 klo 12:00

Luettu 12813 kertaa

 


Pro Stars logo

Olvi Teho Sport 

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

wfc2012

2010 Pro Stars • Päivitetty: 26. huhtikuuta 2012  * Sähköpostia ylläpitäjälle