header image

Akatemia lihoiksi - Nuori VelluAkatemia lihoiksi

Pro Stars Konserni on tunnettu nuorekkaasta imagostaan ja lennokkaista jaloistaan kautta piirikuntien. Nuorekkaan imagon takaamiseksi on Hautausmaa roikottanut mukana jo vuosia ainakin yhtä 80-luvulla syntynyttä pelaajaa, joka on elastisella nopeudellaan pyrkinyt peittämään kentällä kokemattomuutensa ja äänenmurroksensa tuoman epävarmuuden. NuorisoAkatemiaan on Konsernissa jo pitkään luettu kaikki jotka eivät ikänsä puolesta vielä mahdu M35-ikäkausijoukkueeseen, mutta pahnan pohjimmaisena ovat olleet 80-luvun kasvatit/-ti. Nyt edustusjoukkueessa on tehty raju vanhennusleikkaus ja jälki ei ole kaunista.

Valkama punaisissaAnnetaan Konsernin viimeisen 80-lukulaisen juniorin, Veli-Matti Valkaman, kertoa rajun rosoisessa tilityksessään mitä on tapahtunut, mitä ei olisi tullut tapahtua, mitä tapahtunee sekä mitä todennäköisesti tapahtuu ja mitä Kreikan tilanteesta huolimatta tapahtuu: Fellow Pro Stars, taas on kauden viimeisen pelin jälkeen jo aika monta gallonaa ehtiny virrata läpi Tammerkosken ja olen saanut jokakesäiseen tapaan pelonsekaisin tuntein odotella siirtoajan umpeutumista. No, tänä vuonna ei tarvinnut odotella vuodenvaihteeseen vaan toimistolta soiteltiin jo ennen Juhannusta. Pro Stars Akatemian melko pitkäaikaisena jäsenenä osasin jo ennakoida mitä tuleman pitää kun näin Konsernin pelaajamukavuusaluekoordinaattori Sirkka-Liisa Rantala-Kaihiaisen numeron vilkkuvan upouuden PS Akatemia -kuorisen iPhone-viihdepuhelimen kosketusnäytöllä.

Jälleen kerran samat peruskysymykset: Mitä ajattelit tehdä syksyllä? Onko jo kesätöitä löytynyt? Tunnetko paljon paikallisia joukkueita siellä helsingissä? Alkaako se rightin mailan käyttäminen jo kiinnostamaan? Pääsetkö kuitenkin talkoisiin syksymmällä? jne jne..

Siinä vaiheessa puhelua mietin lähinnä, että joudunko jälleen valuutanvaihtoon ja tilaamaan taksia lentokentälle edellisten siirtojeni tapaan. Saksan sekä Iso-Britannian kaukalot oli tullut jo koettua koska ne kuuluivat Pro Stars Akatemian koulutusohjelmaan. Mutta ei, kuulemma joku pääkaupunkiseudun nuorehko talenttisumppu oli nostanut pöydälle niin ison eurosetelipinon ettei toimistolla edes harkittu tarjouksesta kieltäytymistä. Tuskin olisi harkittu muutenkaan. Puolustavista Leftin puolen pelaajista on Konsernissa aina ollut ylitarjontaa ja lisäksi Pro Stars Kurssikeskuksen ulkoilmaporeallas tarvitsee kuulemma kattaa ennen syysmyrskyjä. Sirkka-Liisan heleän äänen takaa pilkotti pieni tyytyväisyyden siemen vaikkakin hän kovin todentuntuisesti pahoitteli tapahtunutta, vakuutteli siirron tapahtuneen täysin taloudellisista, ei urheilullisista syistä, ja lopuksi vielä toivotti onnea uusiin haasteisiin. Patsashanke laitetaan kuulemma jäihin toistaiseksi.

Vaikkakin henkilökohtainen pettymyksen taso on sanoinkuvaamaton niin uskon pystyväni kääntämään tämän vielä voitoksi ja suunnattoman suureksi intohimoksi vieläkin kovempaa harjoittelua kohtaan jotta voisin joku kaunis päivä jälleen pukea ylleni tuon mangonvihreän peliasun ja kantaa sitä samanlaisella ylpeydellä kuin nuo tarunhohtoiset sankarit joiden kuvilla on tuhansien teinityttöjen, ja hieman vanhempien tyttöjen, huoneet koristeltu. Mustavalkokuvista ei toki paidan väriä tunnista mutta mango se on. Tulevaisuuden osalta Pro Starsin pelillinen menestys ei luonnollisesti minua huoleta. Suomen Cup sekä Tampere-sarja kuuluvat edelleenkin kilpailuihin jotka Konserni saa voittaa. Vanhempien herrasmiesten tahi kansainvälisistä turnauksista puhumattakaan. Suuremman huoleni suuntaan kohti Pro Stars Akatemiaa. Toivottavasti tuo tähtitehdas jatkaa huippulaadukasta tuotantoaan myös jatkossa. Koulu on kova mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Aurinkokuninkaan sanoin, "Kiitos Veljet". Vellu #84

Lue myös:
-> Valkama try-outille Akatemiaan
-> Valkaman kansainvälinen kisaraportti
-> Valkama avautuu

Luettu 8920 kertaa

 


Pro Stars logo

Olvi Teho Sport 

 

Liqvinet logo

Polske ortopedipalvelu

Aki-Lasi

Osallistujat.com

 

Me tiedämme mitä sinä haluat ensi kaudelle

wfc2012

2010 Pro Stars • Päivitetty: 26. huhtikuuta 2012  * Sähköpostia ylläpitäjälle