Konserni kultatunnelmissa
Salibandyhallien tupakointialueiden sosiaalisessa mediassa on kuulemma
välillä esitetty väitteitä, että Pro Stars keskittyy liikaa omien
toiminteidensa kanssa näpräämiseen. On jos jonkinlaista hanketta, projektia
ja tarvekartoitusta: eri alatoiminnedivisioonia, kurssikeskusta,
harjoittelukeskusta auditorioineen, päättäjäis-, juhla- ja
kaudenpäätösgaaloja, lasten tukiohjelmia, palkintomatkoja ulkomaille,
palkitsemista ristiin rastiin, uusien jäsenten synnytyksiä, jne yms.
Oli siis aika tuoda esille myös sitä, miten paljon Konsernin jäsenet
pystyvät ilmaisemaan empatiaa myös ulkopuolisille tahoille. Tätä
silmälläpitäen Keskuskomitean asettama ns. Empatiatyöryhmä lähti
järjestämään ns. empatianosoitusmatkaa ns. salibandyn MM-kisoihin Helsinkiin
joulukuussa 2010. Olihan kyseessä maailmanhistorian ensimmäiset salibandyn
MM-kisat joissa ei nähtäisi kentällä yhtään Pro Starsin juniorikoulun
kasvattia.
Aluksi oli tarkoitus tehdä matkasta samanlainen
palkitsemismatka Hautausmaan uutterille työmuurahaisille kuin Lontoon
matkakin, mutta sana pääsi vuotamaan (kuka?) ja halukkaita osallistujia
ilmoittautui ruuhkaksi asti. Loppujen viimeksi matkaan kelpuutettiin
useampia matkalle parhaiten soveltuvaa matkaajaa. Karsinta tehtiin
erityisellä pisteytysmenetelmällä, missä arvioitavina seikkoina olivat mm.
viihtymis- ja viihdyttämishalukkuus sekä
empatianosoituspyrkimysominaisuudet, kuten aplodienantotaito ja
turnauskestävyys).
Kaksi vuotta aiemmin Pro Stars osallistui varsin pienellä ryhmällä MM-kisoihin:
->
Punkari Pro Starsista maailmanmestariksi
Isolla ryhmällä haluttiin luoda illuusio Konsernista sympaattisena yhteisönä,
jonka jäsenten jälkikasvun koulumenestyminen ylittää Pisa-tutkimuksen kaikki
mittataulukot ja puolisot ovat niin luonnonkauniita että jokainen pääsisi
halutessaan Seppälän ”oman elämän supertähti” vaatekampanjaan. Pro Starsista
Tommi Vuoren ja Raine Sihvosen
masinoimalla propagandamatkalla nähtiin heidän itsensä lisäksi Jussi
Rajanti, Anssi Silvo, Jyrki Laaksonen, Markus Lahdensuo, Jan-Erik Tarpila,
Harri Vähäkuopus, Tero Karppanen, Matti Mikkonen ja
Juha-Matti Sepponen, Marko Sompan osallistuessa otona.
Lisäksi mukana oli useampia nimeltä mainitsemattomia vieraita, joista
voidaan nimetä mm. salibandyprofessorit Mika Myllyniemi ja
Tomi Silen (Silen ei tällä kertaa oppaan ominaisuudessa).
Matka onnistui hyvin, lopputuloksena maailmanmestaruus ja uutta dataa
Hautausmaan jäsenten kannustuskäyttäytymisestä äärimmäisessä
painetilanteessa niin Suomen yli- kuin alivoimienkin aikana. Matka ei jäänyt
viimeiseksi, jäämme odottamaan seuraavia sympatianosoitusmatkoja.

Kuvan Sepponen, Sompa, Karppanen, Silvo,
Vuori, Sihvonen ja Lind tempautuivat MM-kisojen tunnelmaan varsin rajusti ja
järjestysmiehet kävivät useaan otteeseen rauhoittelemassa villisti
käyttäytyvää ryhmää.

Pro Stars kävi finaalin jälkeen kuulostelemassa
miten tällä tasolla hoidetaan otteluiden jälkeinen media.

Pro Stars valvoi finaalin jälkeen MM-kisojen purkamisoperaatioita ja
todettuaan tilanteen olevan hallinnassa lähti viimeisten mukana hallista.
Case closed.
Lähde: Pro Starsin toimisto
8.6.2011 klo 18:00
Luettu 2013 kertaa